Arvaa mitä

Minä ajoin ensin kirjoittaa tämän blogin diagnoosieni pohjalta… mutta muutinkin mieleni. Kuvat ei erityisemmin liity aiheeseen, mutta onhan se kivempi kun on kuviakin mukana.

pusikossa pöhisee


Minä varmaan kirjoitan aiheesta pitkään ja hartaasti, mutta totuus on se, että jokainen ihminen on erilainen ja ei ole kahta samanlaista ihmistä. Haasteemme ja vahvuutemme vaihtelevat muun persoonan mukaan ja usein löytyy samoja haasteita ihan muilta ihmisiltä kuin toisilta saman sairauden alla kulkevilta.

Sen jos jonkin olen ELOssa oppinut, ettei kannata tuijottaa diagnoosia, sillä samat haasteet yhdistävät meitä yli diagnoosirajojen… minun tapauksessa useampikin diagnoosi löytyy saman kuoren sisältä.

Miksi kahlata läpi saman suon jonka yli joku toinen, jolla ehkä on eri diagnoosi, on jo löytänyt kantavan polun?

Kerronpa siis blogiin lempiaiheestani, minusta.

Sain diagnoosini aikuisena, isänä ja puolisona. Lähentelin kolmeakymmentä silloin. (Sainkin sitten diagnooseja monta heti kerralla, mutta ei siitä sen enempää). Tietenkin kokemukseni ovat hieman erilaisia ”yleisimmistä” koska, sain tosiaan itseni tutkittavaksi vasta aikuisena ja olen sitten elänyt suuren osan elämääni luullen olevani vain tyhmä ja paha (kiitos niin monet opettajat, onneksi ei kuitenkaan kaikkien). Kun sain diagnoosini, en ollut varma, eikä lääkärini, että onko minulla se vai onko kyse jonkin toisen haasteen sivujuonteista, mutta nyt, kun viimein sain lääkityksen puolivuotta sitten, voin todeta, että tuskin se lääke auttaisi näin paljon, jos minulla ei jotain oikeasti lääketieteellistä poikkeavuutta olisi.

modern

Äitini kanssa kun, silloin tutkimusten jälkeen asiasta puhelin, kertoi hän heidän yrittäneen saada minut tutkittavaksi jo lapsena, kun olin niin vauhdikas ja otteeni todellisuuteen ei aina ollut ihan vedenpitävä, mutta koskaan asia ei edennyt, vanhemmistani riippumattomista syistä. Onnekseni vanhempani, vaikka eivät saaneetkaan minua erikoistuneen lääkärin tutkittavaksi, tarjosivat minulle keinoja pärjätä. Maalaislapsena suunnatonta energiaani oli helppo purkaa laukkomalla metsissä, leikkien (usein yksin) ja kehitellen tarinoita päässäni (joita sitten kerroin täytenä totena, koska ne minulle olivat totta.
Koulussa haasteeni ilmeni sillä, että tylsät aiheet (suurin osa siis) olivat tuskaa. Heiluin, huojuin ja piirtelin, räpläsin jotain, mutta hyvin harvoin häiritsin opetusta paitsi kyselemällä asioita joita en ymmärtänyt (ja niitähän riitti). Opettajien toruista huolimatta sain ”huijattua” ihan hyviä numeroita, koska omatoimisesti (vanhempieni ja sukulaisten avustuksella) opettelin asioita eritavoilla. Jotkut opettajat, kuten esimerkiksi matematiikan opettaja ei voinut hyväksyä mitenkään sitä, että tein laskukaavat eri tavalla, vaikka minunkin tapani oli täysin hyväksyttävä ja lopputulos oikea… mutta kun se ei ollut se tapa jonka hän oli opettanut ja mieleeni onkin jäänyt eräs lausahdus: ”mitäpä Jani jos vain olet hiljaa ja piirtelet sinne vihkoon.”.

Periaatteessa tein siis peruskoulussa tuplatyön, istuin kärsien tunneilla ja sitten opiskelin itsekseni parhaani mukaan sen verran, että pääsin tentit ja muut läpi. Peruskoulun jälkeen sain yhden ammattikoulun suoritettua, vähän meni yliajalle vaan haittaako tuo.  Sitten menikin kauan ennen kuin kykenin uudestaan moiseen urotekoon, ja sekin oli keramiikka-alan koulu, jossa opetus oli hyvin käytännönläheistä ja aihe oli minulle rakas, joten siltä osin se oli helppoa.
hammasratas
Miten haasteeni sitten näkyy MINULLA ihan perusarjessa?

Monesti asiat jotka tuntuvat ”normaaleista” ihmisistä helpoilta, ovat minulle tähtitiedettä ja minulle joudutaan asiat selittämään viidellätoista erillä tavalla ja siltikään en ehkä ymmärrä… kunnes jonain päivänä jostain täysin sattumanvaraisesta syystä ymmärrän… ja yleensä sen jälkeen kaikki onkin helppoa.
Minun on hyvin vaikea muuttaa opittuja rutiineja, vaikka tiedostaisin että toisen tarjoama tapa olisi helpompi, ei se ole minulle helpompi koska joudun näkemään nelinkertaisen määrän vaivaa saadakseni muutettua omia toimintatapojani. Minun on hyvin vaikea tuoda omia tunteitani esille, ne ovat kyllä sisälläni ja voivat hyvin, mutta jos ei hyvin yksinkertaisia asioita lasketa, en osaa tuoda niitä esille, paitsi isälliset tunteet, ne ovat helppoja. En vain pysty, vielä ainakaan, suunnittelemaan tekemistä ajatellen, että se ilahduttaa jotakuta toista kuin minua, ellei se joku toinen kirjoita minulle kirjallisia ohjeita kuvilla höystettynä. Jos minua epäilyttää hiemankaan toisen fiilis, en lähesty ollenkaan.
Kotioloissa olen… robotti… tunteeni eivät näy, en ymmärrä vihjeitä toisten tunteista (en ole ihan sokea, kyllä perustunteet ja ääritunteet tunnistan, mutta ne piilotetut tunteet ja se normaali sanatonviestintä menee ohi) vaan joudun pyytämään sanallisia selityksiä. En kykene riitelemään (kuulostaa viattomalta, mutta ei se ole), koska en pysty suuttumaan kunnolla, sisäiset myllerrykseni eivät näy koskaan kasvoillani ja toinen osapuoli helposti olettaa, etten välitä. Tunteeni näkyvät ulospäin vasta kun ne ovat ääääärettömän voimakkaat… ja silloinkin vain hieman. Kahden sekunnin kuluttua olen jo joutunut takaisin tarkkaan lokeroituun betonipunkkeriin sisälläni.
Tätä kun luen läpi, vaikutan hieman yksinkertaiselta, mutta ei se ole sitä. Kyse on vain siitä, että aivoni kulkevat aivan eri tavalla kuin ns. normaalit.

 

Minä en voi vain esimerkiksi katsoa televisioita, vaan samaan aikaan minä piirrän tai virkkaan tai muovailen jotain… teen jotain käsilläni, yleensä pelkkä esim. stressipallon pyörittely ei riitä koska tarvitsen samalla sen, että teen jotain konkreettisesti, näen tuotokseni.
Ihmispaljoudessa oleminen, juhlat ja tapahtumat, ovat hyvin vaikeita. Minä en kykene keskittymään siihen pieneen piiriin joka on vieressäni, vaan tarkkailen koko ajan kaikkea ympärilläni, riippumatta liittyykö asia minuun mitenkään, en vain kykene lopettamaan tarkkailua. Yritän tahtomattani kuunnella kaikkia ympärilläni, enkä kuule ketään.  Se näkyy sitten seuralaisilleni poissaolevana, hermostuneena olemuksena, vähäiset filtterini pettävät täysin ja yleensä loukkaan ihmisiä. Ennen kuin sain diagnoosin, lääkitsin itseäni alkoholilla ja sehän vain pahensi asioita.
foggyswamp
Saatan aloittaa tehdä ruokaa, mutta päädynkin siivoamaan vessaa ja näyttäisin aloittaneen myös konsolilla pelin samalla kun luen kirjaa ja levitin maalaus härpäkkeet keittiöön.
Kommunikaationi on rajallista. Olen taitava verbaalimiekkailija, mutta lauseestani saattaa tippua sanoja, tai jään änkyttämään jonkin yksinkertaisen sanan kanssa. Sanat jotka eivät ole edes samanlaisia, menevät sekaisin yrittäessäni lausua ne (esimerkkinä olkoon; Raparperi, Karjalanpiirakka ja katkarapu. Aivoni haluavat sanoa katkarapu mutta sanonkin raparperi ja tiedän ettei se ole oikea sana, mutta suuni ei suostu korjaamaan tilannetta vaan hoen sitten sitä raparperia pitkän tovin). En ymmärrä sanatonta viestintää juuri lainkaan. Tavalliset ihmisten sanomattomat ilmeet, eleet, tunteet ja muut jäävät minulta tiedostamatta. Ja aivan varmasti en muista kaikkea, sekin on kuulemma asiaan liittyvä asia, huono lähimuisti.

MUTTA ei tämä ole pelkkää pahaa. Samat asiat, jotka aiheuttavat ongelmia ovat toisessa tilanteessa vahvuuksia.
Jos sairauttani/häiriötä/haastetta (valitse mieleinen vaihtoehto) ei olisi, en olisi varmaan koskaan löytänyt taidetta ja kykyäni sen tuottamiseen. Mielikuvitukseni ei tunnu loppuvan koskaan (taiteen saralla, tai puheissani… tekemisiin esim. ihmisten kanssa se ei tunnu ulottuvan), saan paljon aikaan. Tykkään ja olen tehokas tekemään yksinkertaisia fyysisiä töitä, esim. raivaus hommia tai olla lautapoikana rakennustöissä (tietenkin sitten fyysisten rajoitteideni rajoissa). Näen ongelmiin ihan uudenlaisia ratkaisuja, sellaisia, että pitkään alalla olleet eivät ensin kykene näkemään ratkaisuna lainkaan, ennen kuin demonstroin, että kyllä se toimii.

Olen erittäin hyvä multitaskaaja, saatan täällä ELOkolollakin tehdä yhtä aikaa viittä eriä asiaa, esimerkiksi nyt, tätä blogia kirjoittaessani, teen samalla tiedotetta, osallistun työkavereiden kanssa keskusteluun ja valmistelemme reissutavaroita, vaikeinta on oikeinkirjoitus ja laittaa sanat oikeaan järjestykseen, onneksi minua on luvattu auttaa tässä asiassa ennen kuin julkaisen. Kotonakin minulla on usein kymmenen erityötä kesken, teen niitä kaikkia pieninä annoksina vuoronperään ja kun yksi valmistuu, aloitan jonkin uuden rinnalle. Jos minun pitäisi keskittyä vain yhteen asiaan, yleensä sössin sen, koska en voi rauhoittua sen ääreen, tylsistyn liian helpolla, jos minun pitäisi keskittyä pitkäksi aikaa vain yhteen asiaan.
Minä ymmärrän helposti asioita joiden kanssa toiset joutuvat painimaan kauan.

Minä olen aina saatavilla, tarkoitan sitä, että vaikka luen, piirrän tai pelaan, voin myös keskustella aktiivisesti ihmisten kanssa, suorastaan paremminkin kuin jos vain pitäisi istua kahvikuppi kädessä pyöreän pöydän äärellä. Toisaalta, ani harvoin olen täysin läsnä toisille koska aivoissani raksuttaa viisikymmentä asiaa yhtä aikaa.

Ihan sama mistä on kyse, mutta jos motivaatiota löytyy, pystyn ihmeisiin. Minulla ainakin, huhujen mukaan muillakin ihmisillä.. Motivaatio on kaiken A ja O.

Olen äärettömän kiitollinen vanhemmilleni jotka taatusti vaikeassa tilanteessa antoivat minun toteuttaa itseäni ja löytää omat mielenkiinnon kohteeni. Ilman taidetta en olisi koskaan päässyt eteenpäin muussakaan ”normaali” elämässä. Se, että sain keskittyä siihen mistä pidin, auttoi pitkällä tähtäimellä minua oppimaan muustakin.

Monta asiaa olen elämässäni sössinyt, ja ainoa asia jonka uskoakseni olen kyennyt hoitamaan hyvin, on olla isä.

Minulla on ADHD ja kaksisuuntainen mielialahäiriö, molemmat todettu aikuisena ja ainoa saamani hoito on lääkkeet, en tosin ole vielä täysin oppinut erottamaan mikä aiheuttaa mitäkin… ja toisaalta, onko sillä väliä? Tiedän vain sen, että minä olen tällainen, haluan kovasti olla ”inhimillisempi” ja teen sen eteen töitä, mutta pienikin lipsahdus saattaa aiheuttaa takapakkia monta askelta.

En ole paha tai tyhmä… olen erilainen.

Tässäpä loppuun vielä

ADD/ADHD simulaattori

Jani

ELO:n Pop Up Kahavila 20.5.2017

Aurinkoinen lauantai alkoi ihanan kutkuttavalla jännityksellä, vihdoin ELO:n Kahavila on taas täällä!
Leivokset, on. Kahvia, on. Menu, on.
Kokoajan sama lista pyöri mielessä, samalla, kun tuijotin kelloa, milloin pääsee avaamaan ovet.
Ja tulihan se hetki. Makeat ja suolaiset tarjottavat kutsuivat ihmisiä syömään, kuin itsestään.
Tarjottavina meillä oli sekä työntekijöiden, että vapaaehtoisten ja jäsenten loihtimia herkkuja. Makeita pätkismuffineita, meheviä mokkaruutuja, aurinkoista valkosuklaahyydykekakkua, kirpakan makeaa punaherukkapiirasta, maukasta mustikkapiirasta, klassisia mauste -ja sitruuna-inkiväärikakkuja, sekä tietysti suolaista herkkua, maistuvia neljän juuston piiraita, herkullisia kinkkumuffineita ja perinteisiä munakasrullia.
Tunnelma syömisen ja kahvittelun lomassa oli iloista ja puheensorina täytti koko ELOkolon.
Ensi kertaan taas!

-Monica

Minun veljeni

Minulla ja veljelläni on 5 vuotta ikäeroa, minä se isosisko, hän se pikkuveli. Se on ollut sekä hyvä, että huono asia. Varsinkin lapsuudessa tunteet kulkivat melkoista vuoristorataa, mutta sehän on sitä normaalia sisarusten arkea. Itse koin pienenä hirveää kateutta liikuntavammaisena lapsena, siitä, että veljelläni ei ollut samoja ongelmia, kuin minulla. Siitä, ettei hän ollut erilainen, kuin muut, vaan sulautui aina joukkoon.  Useat kerrat toivoin olevani, kuten hän, vahva ja rohkea.

Rohkea hän olikin, hän auttoi, kulki ylpeänä vierellä, jaksoi aina. Hyväksyi ehdoitta. Leikki jopa barbeilla, koska isosisko oli kivuissa ja halusi muuta ajateltavaa. Hän, iso poika, joka ei semmoisista piittaa. Mutta sen hän teki minun vuokseni. Ja kyllähän niitä samoja ongelmiakin oli. Ei hän sulautunut joukkoon, niin kuin luulin.

Muut lapset huomasivat, että olen erilainen, vaikka veljelleni olin aivan samalainen, kuin muutkin. Muut lapset kiusasivat veljeäni minun vuokseni. Yrittivät kiusata. Mutta kuten sanoin, veljeni oli vahva, rohkea. Hän vain hymyili perään, sanoi, että ”se on mun sisko” ei kiusattu enää.

Mutta eihän mekään tosiaan sovussa aina oltu, eihän lasten kanssa mikään niin mene, että aina on kaikki hyvin. Eikä aikuistenkaan. Kun riideltiin, riideltiin kovaa ja korkealta. Yleensä juuri niin mitättömästä asiasta, kuin että toinen vei sen viimeisen hyvän karkin, jota ei ollut aikomustakaan ottaa. Silti aina sovittiin, pidettiin toistemme puolta, vaikka hetki sitten oltaisiin oltu toisiamme vastaan.  Hän on minun veljeni. Minä olen hänen siskonsa.

– Monica

Olipa kerran sirkustelua ELOlla

Tai no… tarkalleen ottaen Monden salissa tuossa vierellä… Ja oikeastaan tämä tapahtui 14.3 joka sattumoisin oli tiistai.

Minullahan oli hienot ja isot suunnitelmat tämän blogin toteuttamiseksi, puhuttiin videosta ja kunnon kuvista, mutta kuten niin usein, hyvin suunniteltu ei todellakaan ole puoliksi tehty.
Harmituksekseni en muistanut ottaa selvää ketkä ovat suostuneet kuvattavaksi ja ketkä eivät, joten päädyin, ihan yksin itsekseni, siis minä ELOn harjoittelija Jani, että napsin vain muutaman kuvan Hannasta kuvittamaan ja yritän tässä sitten valottaa sanansäilällä ja youtube linkeillä, näkyy sinisenä, mitä kaikkea puuhailtiin.
Sirkusope ja ELOn aluetyöntekijä Hanna Pikkarainen toimi vetäjänä ELOn nuorille.

Mutta kerrotaanpa ensin Sirkusope Hannasta. Hanna on valmistunut Turun taideakatemiasta sirkus opettajaksi, joten taso on korkealla ja onneksemme on ELOn aluetyöntekijänä.

Sirkusteluun saapui nuoria mukavasti ja heti alkuun Hanna otti hattuleikkiä, jossa kyseltiin haaveista. Ja haaveitahan tulevaisuudelta riitti, oli ammatteja; lapsenhoitajia, autonkuljettajaa, kiinteistönhuoltajaa ja siivojaa. Toiset haaveilivat opiskelusta, joku matkustamisesta ja mikä tärkeintä, kaikilla oli haaveita.

20170314_172209

Siinäpä näkyy hattu ja tasapaino lautasia.

Sitten olikin hippaleikin paikka ja heti perään kokeiltiin kuljettaa palloa mitä eriskummallisimmilla tavoilla… niin ja heitellä… paljon heiteltiin palloja yksin ja kaverin kanssa. Niiiiiiiin ja sitten oli tämä ilmalla täytetty kuutio, jonka jo täyttäminen oli mielenkiintoista, koskapa se toteutettiin föönillä, mutta vielä mielenkiintoisempaa oli kun sitä porukalla heiteltiin ja koetettiin pitää ilmassa. Kuutio on kooltaan melko valtava.

20170314_172206

Koska täysin loogista, niin otin kuvan kuutiosta tyhjennettynä.

 

20170314_173254

Yksipyöräisen perusteita.

Sitten päästiinkin … asiaan. välinerata nimeä taidettiin käyttää, siihen kuului yksipyöräistä, diaboloa, tasapaino lautasia, jongleeraus keiloja, rola bola eli tasapainolauta ja devils stick. Niissä sitten kierrettiin pienissä porukoissa kokeilemassa. Osa oli haastavampia ja osa helpompia mutta kaikkineen väittäisin, että suurelta osin nuoret olivat tyytyväisiä 😃 ja se lienee tärkeintä vai mitä?

Hiihtoloma 2011

Kirjoittanut ELOnuori Julius Ylitalo huhtikuussa 2011
7.3. matkustimme  omalla autolla Ylläkselle. Kittilästä ajettiin 7,5 km Kolarin suuntaan Aakenuksentietä ja sitten Tiurajärven kautta Äkäslompoloon. Sen jälkeen ajoimme kaunista Ylläksen maisematietä (Ylläs scenic route) pitkin Ylläsjärvelle Hotelli Ylläsrinteelle, jossa majoituimme.

Kävimme maanantaina Eelin kaupassa ostoksilla ja myöhemmin hiihtämässä Ylläsjärvellä 4 km:n päässä ja takaisin. Olimme Elon tapaamisessa Maakkanus 1-kabinetissa, jossa väritin kukkia värityskirjaan ja istuin rauhallisesti. Minulle varattiin aika lasketteluopetukseen.

Välineiden vuokraus eka kertaa.
Tiistaina pääsin laskettelemaan ensimmäistä kertaa elämässäni. Aluksi mentiin välinevuokraamoon vuokraamaan laskettelusukset (Salomon), laskettelumonot, laskettelusauvat ja laskettelukypärä. Vuokraamossa joutui jonottamaan omaa vuoroa. Hiihtokoulurakennuksen luota löytyi hiihdonopettaja Hannu, joka opetti vain minua. Hannu on ammatiltaan poliisi.

Laskettelukoulussa opin tekemään suksilla ison auran, käännöksiä, jarruttamaan, nousemaan mattohissillä 50 m:n korkeuteen ja nappihissillä 100 m:n korkeuteen. Sain Hannulta oppia myös keskiviikkona kaksi oppituntia. Laskettelu oli uutta, hauskaa ja jännittävää. Opin hyvin!

julius-ylitalo-hihtoloma

Enter a caption

Välineet käytössä eka kertaa.
Tiistaina kävimme myös Gondolihissillä Yllästunturin huipulla 718 m:n korkeudessa. Äitiä pelotti hississä. Otin paljon valokuvia. Tunturin päällä tuuli hirveästi ja olin kuin ilmapallo.

Keskiviikkona aamupäivällä kävin taas lasketteluopissa Hannun kanssa. Iltapäivällä hiihdimme Aurinkotuvalle, jossa join pillimehua ja söin munkkia. Jonka jälkeen hiihdimme Velhonkodan, Kesänginkeitaan ja Tunturijärven risteykseen 2,3 km:n päähän Aurinkotuvalta. Illalla kävimme hotellin porealtaassa ja tilaussaunassa rentoutumassa.

Torstaina aamupalan jälkeen hiihdimme Tunturijärvelle 7 km:n päähän hotellista, jossa paistoimme laavulla makkarat. Samalla kertaa Velhonkota oli täynnä hiihtäjiä, näin arvelen koska sieltäpäin tuli paljon hiihtäjiä. Illalla ajeltiin Äkäslompoloon Jounin kauppaan ja takaisin tullessa saimme ihailla valaistuja maisematien puita.

Perjantaina  kävimme Velhonkodalla, koska halusin sinne kovasti. Velhonkota oli ihana paikka. Sen oli suunnitellut ja rakentanut oikea Velho. Kodalla join kuumaa mehua ja söin munkkia. Illalla söimme hotellilla Lappi-illallisen: paahdettuja puikula perunoita, poronlihalanttupataa ja fileerattua härkää. Illalla mentiin oikeaan saunaan kuten muinakin iltoina.

Lauantaina lähdimme takaisin kotiin. Otin valokuvia kotimatkalla kylteistä. Kotireitti kulki Kurtakon halki ja Kallon läpi Kaukoseen. Sieltä ei päästy Kelontekemään, koska Särestönniemen risteyksestä tie oli tukossa. Jouduttiin ajamaan Kittilän kautta kotiin.

Loma oli mielenkiintoinen, hauska ja uudenlainen. Ylläksellä voisi vaikka asua.
Lähdössä eka kertaa lasketteluoppiin.

ELO – tarinaa aurinkopäivästä 5.5.07

Tarinan kertoja ELOnuori ALLU

Aurinkopäivä pidettiin taidemuseolla ja tehtiin elokuvia Taikalamppu- menetelmällä. Se oli kivaa kun porukka jaettiin neljään ryhmään ja jokainen ryhmä teki oman elokuvan. Elokuvia tuli saman verran kuin oli ryhmiä. Elokuvien nimet ovat: Uuno Turhapuro ja karmaiseva herätys, Ville vallattomat kuivassa uimahallissa, Rumpuja soittava hämähäkkimies ja Kissa karkuteillä. Elokuvat valmistuivat nopeasti. Lopuksi katsottiin kaikki elokuvat!

allu-elon-joulutapahtuma

Katsaus menneeseen kevääseen!

 

Tervehdys kaikille!

ELOlla riitti myllerrystä ja monenlaisia tapahtumia kevään 2016 aikana. Saimme joukkoomme muun muassa uusia työntekijöitä; järjestöavustajamme Jessica Kursula aloitti työnsä helmikuussa ja uusi verkostotyöntekijämme Hanna Saramaa aloitti työnsä toukokuun alkupuolella. Tiimimme saa vahvistusta myös elokuussa, jolloin aluetyöntekijämme Hanna Pikkarainen aloittaa työnsä Kolarista käsin.
Huhtikuussa ELOlaiset viettivät aurinkopäivää Ylläksellä. Oli mahtavaa nähdä niin moni perhe menossa mukana! Toukokuun loppupuolella kahdeksan ELOn supernaista osallistui perinteiselle Naisten Kympille. ELOnaiset kävivät kevään aikana myös ratsastamassa ja mahtavalla päivävaelluksella Sodankylän Sompion luonnonpuistossa. Maisemat Pyhä-Nattasen huipulta olivat mykistävät auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta! ELOisät puolestaan kävivät tänä keväänä kokeilemassa muun muassa jousiammuntaa, keilausta, luistelua ja laserpeliä Megazonessa. Pikkuiloissa fysioterapiaopiskelijat pitivät erilaisia liikuntatuokioita. Lasten iloksi ryhmässä vieraili myös koirakavereita Suomen Karva-Kamut ry:ltä.
ELOnuoret tapasivat tänä keväänä ELOkololla muun muassa herkuttelujen merkeissä. Loppukeväästä nuoret kävivät myös keilaamassa.  Sisaruus-ryhmässä nuoret tekivät lähes alusta loppuun itse sisaruuselokuvan, jonka pääset katsomaan ELOn nettisivuilta osoitteesta http://erityislastenomaiset.fi/toiminta/elon-toiminta/. ASIA-ryhmäläiset kävivät kevään aikana muun muassa Korundin taidepajalla, katsomassa näytelmää ja mahtuipa ohjelmaan vierailu HopLopissakin.

vaellus 1

Kesäkuun alussa koitti jo perinteeksi muodostunut ELOn jäsenten sirkusilta Rovaniemellä. Tänä vuonna saimme järjestettyä kaikkien iloksi omat sirkusillat myös Kittilään, Sodankylään ja Ivaloon. Mukava kun niin moni pääsi nauttimaan sirkuksen taiasta kanssamme ja toivottavasti näemme taas ensi kesänä uudestaan! Kesäkuun alkupuolella vietimme Paaniemen majalla yhdessä Napapiirin Omaishoitajien kanssa myös Yhteiseloiltaa, joka toimi eri sukupolvien välisenä kohtaamispaikkana. Ilta oli lämminhenkinen ja monilta osin ikimuistoinen, vaikka ulkona sää oli sateisen kolea.  Oli ihana tavata uusia ihmisiä ja tutustua heihin.
sirkus
Kesäkuun puolivälissä oli puolestaan luvassa vapaaehtoisten virkistys- ja koulutuspäivä Napapiirin Järvilomilla. Ohjelmassa oli Unto Matinlompolon ja Petri Siparin ohjaama koulutuksellinen osuus, jonka jälkeen ilta jatkui hyvän ruoan, paljussa istuskelun, rantasaunan ja ennen kaikkea hyvän seuran merkeissä. Päivä oli siis kaikin puolin onnistunut! Kesä- ja heinäkuun vaihteessa kevätkauden kalenterimme päättyi Santasportilla järjestettyyn viikonmittaiseen tuettuun lomaan, jonka yhteydessä pidettiin myös ELOn vertaisperheiden koulutusviikonloppu. Päiviin mahtui lasten touhuilua Funparkissa, Angrybirds- ja polkuautopuistossa sekä muun muassa uintia, bingoilua ja pelailua. Vanhemmille oli ohjelmassa omia pieniä hengähdystaukoja ja mielenkiintoisia luento-osuuksia. Tuetulle lomalle osallistui kuusi perhettä ja vertaisperheitä oli yhteensä neljä. Vipinää ja vilskettä siis riitti koko viikon ajan!
Suuri kiitos kuluneesta keväästä ja kesästä kaikille mukana olleille perheille, työntekijöille, vapaaehtoisille ja yhteistyökumppaneille!

Iloista kesää ja syksyllä tavataan!

ELOn tytöt