Kuukausi: Touko 2016

Apua tarvitseva ja auttaja

Olen itse kehitysvammainen nuori nainen, joka on pyörätuolissa ja tarvitsen aika vähän apua. On kuitenkin hyvä, että on olemassa sellaisia ihmisiä, jotka haluavat auttaa. Avun pyytämisessä on tärkeää, että ymmärtää sitä, että kaikkea ei voi tehdä aina yksin. Minulla itselläni on useimmiten hyviä kokemuksia avustajien kanssa. Olen itse myös joutunut totuttelemaan siihen, että tarvitsen joissakin asioissa apua. Kun pyytää apua on myös tärkeää, että sanoo kiitos. Koska se ei ole itsestään aina selvä, että halutaan auttaa. Minulla itselläni on välillä vaikeaa sanoa kiitos, mutta uskon, toivon ja tiedän, että minua auttavat ihmiset tietävät, että olen kiitollinen siitä, että he auttavat. Haluan sanoa tässä vaiheessa tätä tekstiä vielä KIITOS niille, jotka auttavat.

Minulla oli peruskoulussa yksi tilanne, mikä oli aika pelottava. Oli talvi ja minun piti yksin mennä saksan tunnille ja oli liukasta ja soraa oli tiellä. Menin ramppia alas etuperin, joten jäin tietenkin kiinni soraan. Ehdin jo olla siinä vähän aikaa ja hätäännyin, mutta sitten tulikin kaksi nuorta naista ja kysyivät, tarvitsetko apua? Minä sanoin joo ja niin he auttoivat ja olin tosi kiitollinen ja helpottunut, että pääsin sieltä pois, joten unohdin kiittää. Olen nyt kun mietin sitä tilannetta niin vihainen itselleni, että haluaisin tässä tekstissä kiittää niitä naisia. Jospa tämä teksti tavoittaa heitä.

Minulla itselläni on ollut myös minun kouluavustajan kanssa sellainen kokemus, että olimme koulun kanssa katsomassa esitystä. Se oli sellaisessa talossa, missä ei ollut hissiä vaan portaat. Meidän piti siis kysyä apua, koska minua olisi pitänyt kantaa tuolin kanssa sinne ylös, mutta kun näin ne portaat niin sanoin heti, että ei ja ne miehet ei meinanneet uskoa minua. Minun avustaja sanoi, että minä en halua sitä niin he uskoivat vasta. Joten iso KIITOS siitä hänelle.

On myös olemassa sellaisia tilanteita, joissa ihmiset haluavat auttaa vaikka ei tarvitse. Silloin pitää osata sanoa nätisti, että ei tarvitse auttaa pärjään itse. Ei siis kannata antaa toisten tehdä toisten puolesta jos pärjää itse.

Odilie Orth

Mainokset

Erityinen sisaruus-juttusarja osa 5

Minun nimeni on Kati Kursula ja olen 40-vuotias. Minulla on viisi lasta Jessica 20-v, Tomi 17-v , Mikael 10-v , Rebecka 9-v ja Iida 8-v. Vanhimmat lapseni Jessica ja Tomi asuvat Suomessa Rovaniemellä ja kolme nuorinta asuvat kanssani Tukholmassa.

Vanhimmalla tyttärelläni Jessicalla on kuulovamma ja toiseksi nuorimmalla tyttärelläni Rebeckalla on ADHD ja autismi.

Meidän perheessä erilaisuus on arkipäivän asioissa niin tavallista, että jokainen lapsi on sinut toisen erilaisuuden kanssa. Tietenkin toiset lapset osaavat jo huomioida sen, että Rebecka tarvitsee joka päivä lääkkeen aamuin ja illoin. Jessican kohdalla on tärkeää huomioida, että puhe on selkeää ja puhutaan suoraan kasvoihin päin.

Toiset sisarukset ymmärtävät sen, että Rebeckan kanssa voidaan käyttää erilaisia apuvälineitä päivittäisissä askareissa (esimerkiksi kuvat). Myös oppimisen ja ymmärtämisen kohdalla on oltava kärsivällinen. Konfliktitilanteita toiset sisarukset ovat oppineet välttämään, koska he ymmärtävät, että Rebeckan kohdalla ne voivat olla äärimmäisen hankalia tilanteita.

Erilaisuudesta toisille sisaruksille olen kertonut suoraan. Olen esimerkiksi yrittänyt kertoa, kuinka vaikeita jotkin asiat voivat olla joillekin ihmisille, vaikka toisista se tuntuisikin helpolta. Olemme keskustelleet avoimesti asiasta; jokainen on saanut kertoa oman mielipiteensä ja omista kokemuksistaan. Mielestäni kaikista tärkeintä on avoimuus ja se, että sisarukset ovat saaneet jokainen itse hahmottaa oman mielikuvansa sisarusten erilaisuudesta. Myös sisarusten läsnäolo on ollut mielestäni tärkeää. Sisarukset ovat saaneet auttaa toisiaan ja kokea toisen erilaisuuden omalla tavallaan.

Mielestäni kaikki sisarukset ovat toistensa kanssa erittäin läheisiä. Mikael, Iida ja Rebecka odottavat innolla lomia, jolloin he saavat nähdä vanhempia sisaruksiaan. Jessica ja Tomi ovat paljon tekemisissä toistensa kanssa myös vapaa-aikanaan. Erilaisuus ei ole koskaan ollut este sisarusten välillä. Pikemminkin se lähentää heitä.

Erilainen sisaruus on opettanut paljon. Jokainen meistä on yksilö ja erilainen omalla tavallaan. Esimerkiksi Rebeckalle isot äänet, tietyt vaatemateriaalit ja epäsäännöllisyys arjessa voivat olla niin ahdistavia tilanteita, että hän menee pois tolaltaan. Jessican kohdalla taas tiedämme, että hänen kuulonsa on toispuoleinen. Otammekin sen huomioon kaikissa arjen tilanteissa.

Erilaisuus on sallittua ja se tekee jokaisesta perheenjäsenestämme ainutlaatuisen.

Kati Kursula