Minun syysloma viikkoni

Kirjoittaja on ELOn työntekijä Vili Korhonen

Nyt alkaa syksy olemaan jo pitkällä. Ensilumetkin saatiin vajaa pari viikkoa sitten ja ovat ne ehtineet jo myös sulaa pois. Pari kuukautta koulua takana ja koululaisilla viikon mittainen loma. ELOkolo on myös kiinni tämän viikon, joten itsellänikin menee tämä viikko lomaillessa ja välillä blogia kirjoittaessa.

Oma syyslomani alkoi perjantaina ja mikä sen parempi loman aloitus kuin mennä teatteriin. Kävin ensin perjantai – aamuna Osviitassa ostamassa lipun sen illan Papin perhe – näytökseen. Asun sen verran lähellä teatteria, että pystyn käymään siellä ihan yksikseni kävellen, joten ei siinä sitten muuta sen jälkeen kuin töiden jälkeen sinä iltana suuntasin teatterille. Täytyy sanoa, että oli todella hyvä ja suosittelen kyllä kovasti teitäkin menemään katsomaan sen. Heti teatteriesityksen jälkeen tulin nopeasti tänne asunnolleni katsomaan Viro – Suomi jalkapallo-ottelua.

Seuraavana päivänä oli itselläni Me Itse ry:n Lapissa toimivan toimintaryhmän Lapin Metkojen kokous. Silloin päätettiin ryhmälle useita eri toimijoita kahden vuoden ajaksi. Minut valittiin sihteeriksi/tiedottajaksi, joka siis tarkoittaa, että tästä edes päin kirjoitan aina kokouksen jälkeen silloin päätetyt asiat Lapin Metkojen sivuille. Pääsen tämän vuoksi myös Lapin metkojen edustajana eri Me Itse ry:n kokouksiin ja tapahtumiin ympäri Suomea.

Sunnuntaina kävin vanhempieni luona. Eilen tuli käytyä kaupassa ja katsottua jälleen Suomen peli tällä kertaa Kreikkaa vastaan. Suomihan on aloittanut nämä karsinnat todella hyvin. Joukkue on voittanut kaikki neljä tähän mennessä pelaamaansa ottelua ja ei ole näissä päästänyt vielä yhtään maalia. Kyllä siitä on pitkä aika, kun Huuhkajiksi kutsutun A-maajoukkueen peli on näyttänyt minun mielestäni näin hyvältä.

Minulla ei oikeastaan ole mitään sen suurempia lomasuunnitelmia tälle viikolle ellei äiti ole keksinyt jotain perjantaille. Paljon tulee kulutettua aikaa lukemalla kirjoja. Minulla on siis tällä hetkellä kolme kirjaa kesken, joista yksi on ihan uusi englannin kielinen historiallinen dekkari, jossa on yli 800 sivua, joten sen kanssa menee jonkun aikaa ennen kuin saan sen luettua. Muuten tuleekin sitten vietettyä paljon aikaa tietokoneella ja vähän nyt ainakin kuunneltua musiikkia. Varmaan käyn ulkonakin, kun vielä pystyy kuitenkin ainakin jalkapalloa pelaamaan ilman että pallo menisi koko ajan lumihankeen. Itse potkiskelen yksikseni jalkapalloa vanhempieni pihalla vuodenajasta riippumatta aina kun käyn siellä, joten kyllä sitä on joutunut monia kertoja lumihangestakin hakemaan pallon.

Syyslomassa on minun mielestäni parasta se, että silloin on enemmän aikaa lukea kirjoja ja saa valvoa pitempään kuin yleensä. En ole koskaan ollut sellainen, joka nukkuisi kauhean pitkälle päivään, vaan herään aina lomallakin aikaisin aamulla joskus kahdeksan aikaan. Kaikki harrastukseni ovat tietenkin myös tauolla tämän viikon, joten nyt ei ole oikein mitään erityisempää tekemistä tällä viikolla. Futisharkat ovat olleet koko lokakuun tauolla mutta, jatkuvat taas marraskuun alussa, joten siihenkään ei ole enää kuin pari viikkoa aikaa. En jaksaisi enää mitenkään odottaa!

Teille kaikille, joilla on tällä hetkellä myös lomaa. Muistakaa levätä oikein paljon tällä viikolla. Tehkää niitä asioita, joista itse pidätte ja joita teillä ei olisi muuten niin paljon aikaa tehdä. Hyvää syysloman jatkoa!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s