Arvaa mitä

Minä ajoin ensin kirjoittaa tämän blogin diagnoosieni pohjalta… mutta muutinkin mieleni. Kuvat ei erityisemmin liity aiheeseen, mutta onhan se kivempi kun on kuviakin mukana.

pusikossa pöhisee


Minä varmaan kirjoitan aiheesta pitkään ja hartaasti, mutta totuus on se, että jokainen ihminen on erilainen ja ei ole kahta samanlaista ihmistä. Haasteemme ja vahvuutemme vaihtelevat muun persoonan mukaan ja usein löytyy samoja haasteita ihan muilta ihmisiltä kuin toisilta saman sairauden alla kulkevilta.

Sen jos jonkin olen ELOssa oppinut, ettei kannata tuijottaa diagnoosia, sillä samat haasteet yhdistävät meitä yli diagnoosirajojen… minun tapauksessa useampikin diagnoosi löytyy saman kuoren sisältä.

Miksi kahlata läpi saman suon jonka yli joku toinen, jolla ehkä on eri diagnoosi, on jo löytänyt kantavan polun?

Kerronpa siis blogiin lempiaiheestani, minusta.

Sain diagnoosini aikuisena, isänä ja puolisona. Lähentelin kolmeakymmentä silloin. (Sainkin sitten diagnooseja monta heti kerralla, mutta ei siitä sen enempää). Tietenkin kokemukseni ovat hieman erilaisia ”yleisimmistä” koska, sain tosiaan itseni tutkittavaksi vasta aikuisena ja olen sitten elänyt suuren osan elämääni luullen olevani vain tyhmä ja paha (kiitos niin monet opettajat, onneksi ei kuitenkaan kaikkien). Kun sain diagnoosini, en ollut varma, eikä lääkärini, että onko minulla se vai onko kyse jonkin toisen haasteen sivujuonteista, mutta nyt, kun viimein sain lääkityksen puolivuotta sitten, voin todeta, että tuskin se lääke auttaisi näin paljon, jos minulla ei jotain oikeasti lääketieteellistä poikkeavuutta olisi.

modern

Äitini kanssa kun, silloin tutkimusten jälkeen asiasta puhelin, kertoi hän heidän yrittäneen saada minut tutkittavaksi jo lapsena, kun olin niin vauhdikas ja otteeni todellisuuteen ei aina ollut ihan vedenpitävä, mutta koskaan asia ei edennyt, vanhemmistani riippumattomista syistä. Onnekseni vanhempani, vaikka eivät saaneetkaan minua erikoistuneen lääkärin tutkittavaksi, tarjosivat minulle keinoja pärjätä. Maalaislapsena suunnatonta energiaani oli helppo purkaa laukkomalla metsissä, leikkien (usein yksin) ja kehitellen tarinoita päässäni (joita sitten kerroin täytenä totena, koska ne minulle olivat totta.
Koulussa haasteeni ilmeni sillä, että tylsät aiheet (suurin osa siis) olivat tuskaa. Heiluin, huojuin ja piirtelin, räpläsin jotain, mutta hyvin harvoin häiritsin opetusta paitsi kyselemällä asioita joita en ymmärtänyt (ja niitähän riitti). Opettajien toruista huolimatta sain ”huijattua” ihan hyviä numeroita, koska omatoimisesti (vanhempieni ja sukulaisten avustuksella) opettelin asioita eritavoilla. Jotkut opettajat, kuten esimerkiksi matematiikan opettaja ei voinut hyväksyä mitenkään sitä, että tein laskukaavat eri tavalla, vaikka minunkin tapani oli täysin hyväksyttävä ja lopputulos oikea… mutta kun se ei ollut se tapa jonka hän oli opettanut ja mieleeni onkin jäänyt eräs lausahdus: ”mitäpä Jani jos vain olet hiljaa ja piirtelet sinne vihkoon.”.

Periaatteessa tein siis peruskoulussa tuplatyön, istuin kärsien tunneilla ja sitten opiskelin itsekseni parhaani mukaan sen verran, että pääsin tentit ja muut läpi. Peruskoulun jälkeen sain yhden ammattikoulun suoritettua, vähän meni yliajalle vaan haittaako tuo.  Sitten menikin kauan ennen kuin kykenin uudestaan moiseen urotekoon, ja sekin oli keramiikka-alan koulu, jossa opetus oli hyvin käytännönläheistä ja aihe oli minulle rakas, joten siltä osin se oli helppoa.
hammasratas
Miten haasteeni sitten näkyy MINULLA ihan perusarjessa?

Monesti asiat jotka tuntuvat ”normaaleista” ihmisistä helpoilta, ovat minulle tähtitiedettä ja minulle joudutaan asiat selittämään viidellätoista erillä tavalla ja siltikään en ehkä ymmärrä… kunnes jonain päivänä jostain täysin sattumanvaraisesta syystä ymmärrän… ja yleensä sen jälkeen kaikki onkin helppoa.
Minun on hyvin vaikea muuttaa opittuja rutiineja, vaikka tiedostaisin että toisen tarjoama tapa olisi helpompi, ei se ole minulle helpompi koska joudun näkemään nelinkertaisen määrän vaivaa saadakseni muutettua omia toimintatapojani. Minun on hyvin vaikea tuoda omia tunteitani esille, ne ovat kyllä sisälläni ja voivat hyvin, mutta jos ei hyvin yksinkertaisia asioita lasketa, en osaa tuoda niitä esille, paitsi isälliset tunteet, ne ovat helppoja. En vain pysty, vielä ainakaan, suunnittelemaan tekemistä ajatellen, että se ilahduttaa jotakuta toista kuin minua, ellei se joku toinen kirjoita minulle kirjallisia ohjeita kuvilla höystettynä. Jos minua epäilyttää hiemankaan toisen fiilis, en lähesty ollenkaan.
Kotioloissa olen… robotti… tunteeni eivät näy, en ymmärrä vihjeitä toisten tunteista (en ole ihan sokea, kyllä perustunteet ja ääritunteet tunnistan, mutta ne piilotetut tunteet ja se normaali sanatonviestintä menee ohi) vaan joudun pyytämään sanallisia selityksiä. En kykene riitelemään (kuulostaa viattomalta, mutta ei se ole), koska en pysty suuttumaan kunnolla, sisäiset myllerrykseni eivät näy koskaan kasvoillani ja toinen osapuoli helposti olettaa, etten välitä. Tunteeni näkyvät ulospäin vasta kun ne ovat ääääärettömän voimakkaat… ja silloinkin vain hieman. Kahden sekunnin kuluttua olen jo joutunut takaisin tarkkaan lokeroituun betonipunkkeriin sisälläni.
Tätä kun luen läpi, vaikutan hieman yksinkertaiselta, mutta ei se ole sitä. Kyse on vain siitä, että aivoni kulkevat aivan eri tavalla kuin ns. normaalit.

 

Minä en voi vain esimerkiksi katsoa televisioita, vaan samaan aikaan minä piirrän tai virkkaan tai muovailen jotain… teen jotain käsilläni, yleensä pelkkä esim. stressipallon pyörittely ei riitä koska tarvitsen samalla sen, että teen jotain konkreettisesti, näen tuotokseni.
Ihmispaljoudessa oleminen, juhlat ja tapahtumat, ovat hyvin vaikeita. Minä en kykene keskittymään siihen pieneen piiriin joka on vieressäni, vaan tarkkailen koko ajan kaikkea ympärilläni, riippumatta liittyykö asia minuun mitenkään, en vain kykene lopettamaan tarkkailua. Yritän tahtomattani kuunnella kaikkia ympärilläni, enkä kuule ketään.  Se näkyy sitten seuralaisilleni poissaolevana, hermostuneena olemuksena, vähäiset filtterini pettävät täysin ja yleensä loukkaan ihmisiä. Ennen kuin sain diagnoosin, lääkitsin itseäni alkoholilla ja sehän vain pahensi asioita.
foggyswamp
Saatan aloittaa tehdä ruokaa, mutta päädynkin siivoamaan vessaa ja näyttäisin aloittaneen myös konsolilla pelin samalla kun luen kirjaa ja levitin maalaus härpäkkeet keittiöön.
Kommunikaationi on rajallista. Olen taitava verbaalimiekkailija, mutta lauseestani saattaa tippua sanoja, tai jään änkyttämään jonkin yksinkertaisen sanan kanssa. Sanat jotka eivät ole edes samanlaisia, menevät sekaisin yrittäessäni lausua ne (esimerkkinä olkoon; Raparperi, Karjalanpiirakka ja katkarapu. Aivoni haluavat sanoa katkarapu mutta sanonkin raparperi ja tiedän ettei se ole oikea sana, mutta suuni ei suostu korjaamaan tilannetta vaan hoen sitten sitä raparperia pitkän tovin). En ymmärrä sanatonta viestintää juuri lainkaan. Tavalliset ihmisten sanomattomat ilmeet, eleet, tunteet ja muut jäävät minulta tiedostamatta. Ja aivan varmasti en muista kaikkea, sekin on kuulemma asiaan liittyvä asia, huono lähimuisti.

MUTTA ei tämä ole pelkkää pahaa. Samat asiat, jotka aiheuttavat ongelmia ovat toisessa tilanteessa vahvuuksia.
Jos sairauttani/häiriötä/haastetta (valitse mieleinen vaihtoehto) ei olisi, en olisi varmaan koskaan löytänyt taidetta ja kykyäni sen tuottamiseen. Mielikuvitukseni ei tunnu loppuvan koskaan (taiteen saralla, tai puheissani… tekemisiin esim. ihmisten kanssa se ei tunnu ulottuvan), saan paljon aikaan. Tykkään ja olen tehokas tekemään yksinkertaisia fyysisiä töitä, esim. raivaus hommia tai olla lautapoikana rakennustöissä (tietenkin sitten fyysisten rajoitteideni rajoissa). Näen ongelmiin ihan uudenlaisia ratkaisuja, sellaisia, että pitkään alalla olleet eivät ensin kykene näkemään ratkaisuna lainkaan, ennen kuin demonstroin, että kyllä se toimii.

Olen erittäin hyvä multitaskaaja, saatan täällä ELOkolollakin tehdä yhtä aikaa viittä eriä asiaa, esimerkiksi nyt, tätä blogia kirjoittaessani, teen samalla tiedotetta, osallistun työkavereiden kanssa keskusteluun ja valmistelemme reissutavaroita, vaikeinta on oikeinkirjoitus ja laittaa sanat oikeaan järjestykseen, onneksi minua on luvattu auttaa tässä asiassa ennen kuin julkaisen. Kotonakin minulla on usein kymmenen erityötä kesken, teen niitä kaikkia pieninä annoksina vuoronperään ja kun yksi valmistuu, aloitan jonkin uuden rinnalle. Jos minun pitäisi keskittyä vain yhteen asiaan, yleensä sössin sen, koska en voi rauhoittua sen ääreen, tylsistyn liian helpolla, jos minun pitäisi keskittyä pitkäksi aikaa vain yhteen asiaan.
Minä ymmärrän helposti asioita joiden kanssa toiset joutuvat painimaan kauan.

Minä olen aina saatavilla, tarkoitan sitä, että vaikka luen, piirrän tai pelaan, voin myös keskustella aktiivisesti ihmisten kanssa, suorastaan paremminkin kuin jos vain pitäisi istua kahvikuppi kädessä pyöreän pöydän äärellä. Toisaalta, ani harvoin olen täysin läsnä toisille koska aivoissani raksuttaa viisikymmentä asiaa yhtä aikaa.

Ihan sama mistä on kyse, mutta jos motivaatiota löytyy, pystyn ihmeisiin. Minulla ainakin, huhujen mukaan muillakin ihmisillä.. Motivaatio on kaiken A ja O.

Olen äärettömän kiitollinen vanhemmilleni jotka taatusti vaikeassa tilanteessa antoivat minun toteuttaa itseäni ja löytää omat mielenkiinnon kohteeni. Ilman taidetta en olisi koskaan päässyt eteenpäin muussakaan ”normaali” elämässä. Se, että sain keskittyä siihen mistä pidin, auttoi pitkällä tähtäimellä minua oppimaan muustakin.

Monta asiaa olen elämässäni sössinyt, ja ainoa asia jonka uskoakseni olen kyennyt hoitamaan hyvin, on olla isä.

Minulla on ADHD ja kaksisuuntainen mielialahäiriö, molemmat todettu aikuisena ja ainoa saamani hoito on lääkkeet, en tosin ole vielä täysin oppinut erottamaan mikä aiheuttaa mitäkin… ja toisaalta, onko sillä väliä? Tiedän vain sen, että minä olen tällainen, haluan kovasti olla ”inhimillisempi” ja teen sen eteen töitä, mutta pienikin lipsahdus saattaa aiheuttaa takapakkia monta askelta.

En ole paha tai tyhmä… olen erilainen.

Tässäpä loppuun vielä

ADD/ADHD simulaattori

Jani

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s