Minun tieni vapaaehtoiseksi

Kuten jo esittelyssä kerroinkin, että työkokeilun lisäksi ELO on tullut tutuksi myös vapaaehtoistyön kautta. Ajatus vapaaehtoistyöstä oli ollut jo jonkun aikaa mielessä, mutta syksyllä 2014 työttömänä ollessa sain ajatuksen lähteä toteuttamaan ideaa. Viimeisenä ammattikouluvuotena vedin nyt jo lastenohjaajaksi valmistuneen kaverini kanssa hänen koulullaan erityistä tukea tarvitseville nuorille kerhoa ja koska se oli minulle mieluisaa puuhaa, aloin selaamaan netistä olisiko Rovaniemellä samantyyppistä mahdollisuutta. Löydettyäni ELOn pirteät kotisivut aloin tutustumaan tarkemmin sivustoon ja löysin kohdan, jossa kerrottiin vapaaehtoistyöstä. Pari viikkoa meni ennen, kuin uskalsin ottaa puhelimen käteen ja soittaa Eveliinalle kysyäkseni pääsisinkö mukaan toimintaan vapaaehtoisena. Ei aikaakaan, kun istuin värikkäillä sohvilla kuuntelemassa ELOn toiminnasta ja mihin kaikkeen vapaaehtoisia tarvitaan. Turhaan siis jännitin.

Olen päässyt vapaaehtoisena mukaan moniin erilaisiin ryhmiin sekä avustamaan tapahtumiin, joista ehkä suurin oli ELOn 15-vuotisjuhlat HopLopissa. Koska kommunikaatio voi olla hieman erilaista, on pelkkä lasten tai vanhempien hymy ryhmätapaamisen tai tapahtuman jälkeen merkki siitä, että olemme tuottaneet työpanoksella ilon ja onnistumisen tunteen. Tässä vaiheessa haluan kiittää ”kollegoitani” eli muita vapaaehtoisia, joiden kanssa olemme voineet mahdollistaa ne hymyt ja positiiviset hetket. Vapaaehtoistyössä palkkana on rahan sijasta huippu fiilis sekä kokemukset. Niitä kun ei aina rahalla saa.

Syksyllä tulee täyteen kaksi vuotta, kun aloin vapaaehtoiseksi ja en kadu päivääkään, että lähdin mukaan. Vuodet ovat opettaneet todella paljon ja ajatus siitä, että erityistä tukea tarvitsevien kanssa työskentely olisi mielenkiintoista on vahvistunut. Hain kevään yhteishaussa opiskelemaan koulunkäynninohjaajaksi, viittomakielen ohjaajaksi sekä lastenohjaajaksi. Tulevaisuudessa haluaisin työskennellä koulussa, päiväkodissa tai erityistä tukea tarvitsevien nuorten aikuisten asumisyksikössä.

Suosittelen vapaaehtoistyötä lämpimästi kaikille! Jos haluat saada toisen ihmisen iloiseksi omalla työpanoksellasi ja tulla itse iloiseksi, niin vapaaehtoisena toiminen on sinun juttusi.

Paula

Mainokset

One comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s